Koulun ovet aukeavat klo 8.00. Toinen tunti alkaa aamunavauksella luokissa klo 9.40.
Tuntien aikataulu:
1. oppitunti 8.10-9.25
2. oppitunti 9.40-10.55
3. oppitunti
11.10-12.25 (lukion ykköset ja kakkoset)
11.20-12.55 (yläkoulu 9, lukio abit; ruokatauko oppitunnin keskellä)
11.40-12.55 (yläkoulu 7, 8)
4. oppitunti 13.10-14.25
5. oppitunti 14.35-15.50
Tiistaisin klo 10.55-11.10 tai muuna sovittuna ajankohtana pidetään ryhmänohjaajan tuokio kotiluokassa.
Kouluruokailu järjestetään ravintola Aurinkosalissa Sodexhon toimesta. Oppilaille on vapaasti tarjolla keitto-, kasvis- ja liharuuat.
Ruokalaan jonotetaan omien ruokavuorojen mukaisesti käytävässä ja siellä noudatetaan hyviä ruokailutapoja:
keskustellaan rauhallisesti
ei pidetä yllä päähineitä tai ulkovaatteita
reppu viedään omalle paikalle ennen ruuan noutamista
ei pidetä kännyköitä esillä
ruokaa otetaan saman verran kuin syödään
Mahdollisesta erityisruokavaliosta pitää ilmoittaa itse ruokalan henkilökunnalle.
Ruokavuorot ilmoitetaan ensimmäisenä koulupäivänä. Poikkeus omaan ruokavuoroon tulee sopia opettajan ja ruokalan kanssa erikseen. Kyseisessä ruokailuvuorossa olevilla oppilailla on aina etuoikeus ruokailupaikkoihinsa. Arviointiviikoilla ruokala on avoinna heti peruskoulun ruokavuoron päätyttyä klo 11.40.
Wilma on hallinto-ohjelma, jonka aktiivinen seuraaminen on ensiarvoisen tärkeää. Koulun viestintä tapahtuu pääosin Wilman kautta.
Wilman avulla voi
seurata ja selvittää poissaoloja
seurata kurssisuorituksia
tehdä kurssivalinnat
tarkistaa lukujärjestyksen
lukea tiedotteita ja viestejä
tutustua opetussuunnitelmaan ja kurssikuvauksiin
ilmoittautua uusintoihin ja tentteihin
Wilma on opettajien ensisijainen viestintäkanava huoltajien ja opiskelijoiden suuntaan. Opiskelijat ja alle 18-vuotiaan opiskelijan huoltajat saavat Wilman salasanat ja tunnukset ryhmänohjaajalta.
Kurssitarjotin pyritään laatimaan siten, ettei koulupäiviin muodostuisi hyppytunteja. Kaikissa ainevalintayhdistelmissä niitä ei voida välttää. Hyppytuntiesi kohdalle voit etsiä tarjottimelta jonkin toisen kurssin. Hoida kurssimuutokset aina ennen jakson alkua opinto-ohjaajan tai aineenopettajan kanssa.
Saat käyttöoikeuden säilytyslokeroon maksamalla 30 euron panttimaksun kouluisännälle. Jos kadotat avaimesi, menetät panttimaksusi ja joudut maksamaan lisäksi 30 euroa. Uuden avaimen saat uutta panttimaksua vastaan.
Koulun kotisivujen yhteydessä olevasta kalenterista voit tarkistaa lukio-opintoihin liittyvät tärkeät päivämäärät. Kalenteriin on merkitty esimerkiksi jaksojen alkamis- ja päättymisajankohdat, arviointiviikko ja kokeiden ajankohdat sekä koulun yhteiset tapahtumat, kuten teemapäivät tai juhlat.
Muistathan täydentää opiskelijatietolomaketta Wilman lomakkeissa aina kun muutoksia tietoihisi (muutto, puhelinumero...) tulee. Sekä opiskelijoiden että huoltajien tiedot täydennetään oman Wilman kautta.
Yhteiset säännöt ovat miellyttävän ja turvallisen yhteisön peruspilari. Lue ja sisäistä Herykin järjestyssäännöt huolella.
Kunnioita itseäsi ja muita
Kunnioita koulun ja toisten ihmisten omaisuutta
Noudata annettuja ohjeita
Ole paikalla ja saavu ajoissa
Tee annetut tehtävät
Käyttäydy asiallisesti
Noudata liikennesääntöjä koulumatkoilla ja siirtymisissä koulupäivän aikana
Pidä koulu ja ympäristö siistinä
Käytä tietokonetta ja mobiililaitteita oppitunneilla vain opettajan luvalla
Päihteiden hallussapito ja käyttö on kielletty
Vaarallisten esineiden ja aineiden tuominen kouluun on kielletty
Koulu voi käyttää kurinpidollisia toimenpiteitä, jos koulun järjestyssääntöjä ei noudateta
Huom! Koulupihan parkkipaikka on tarkoitettu vain opettajien autoille. Parkkeeraa siis nelipyöräiset kulkuvälineesi jonnekin muualle.